EPV Bioturve on nyt EPV Aluevarannot

EPV Bioturpeen nimi on muuttunut EPV Aluevarannot Oy:ksi. Nimeä on päätetty muuttaa, koska yhtiön toiminta on muuttunut aika ratkaisevastikin siitä, kuin mitä se oli, kun yhtiö perustettiin. Energiantuotanto muuttuu ja me muutumme sen mukana.

Yhtiö vastaa edelleen EPV Energia -konsernin huoltovarmuudesta jyrsinpolttoturpeen osalta. Ympäristöturpeet (maatalouden kuivikkeet, ja kasvuturve) näyttelevät myös huomattavaa osaa alueiden hyödyntämisessä. Jatkamme ympäristöturvetuotantoa riippumatta polttoturvetuotannon tulevasta kohtalosta.

Yhtiö toimii myös kiinteistökehityksessä. Se on konsernin maa-aluepankki noin 6 000 hehtaarin maaomaisuudella. Maaomaisuutta tarvitaan muun muassa uusien energiahankkeiden osalta.

-Uusi nimi kuvastaa nyt paremmin yhtiön nykyistä toimintaa. Ja koko ajan kehitytään maailman mukana. Nimi antaa nyt enemmän mahdollisuuksia myös sen suhteen, kertoo EPV Aluevarannot Oy:n toimitusjohtaja Timo Orava.

Yhtiön y-tunnus, osoite ja laskutustiedot pysyvät ennallaan vain nimi muuttuu.

www.epvaluevarannot.fi

Lisätietoja: Timo Orava, toimitusjohtaja, EPV Aluevarannot Oy, 050 386 2516, timo.orava(at)epv.fi